Miika, aluemyyntipäällikkö - Lämpöpartio

”Joka ikinen päivä tuntuu siltä, että olen osa tätä porukkaa”

Miika, Aluemyyntipäällikkö

Miika Hämäläinen toimii Lämpöpartion Etelä-Suomen aluemyyntipäällikkönä. Aivan yrityksen alkuvaiheista asti talossa ollut Miika viihtyy Lämpöpartion iloisessa porukassa ja saa paljon energiaa onnistumisista – niin omista kuin muiden. Yhdessä tekeminen kantaa läpi hieman haastavampienkin päivien.

Lämpöpartio on ekologisia ja kustannustehokkaita lämmitys- ja energiaratkaisuja sekä putkiremontteja toteuttava yritys, joka toimii lähes koko Suomen alueella. Toimipaikkoja on tällä hetkellä eri puolella Suomea yhteensä 11. Aluemyyntipäällikkönä Miikan tehtäviin kuuluu myynnin lisäksi rekrytointi.

– Autan uusia myyjiä kehittymään. Tuen heitä koko ajan siten, että jokaisesta kaverista saadaan irti se paras mahdollinen, Miika kertoo.

– Sitä peilaa helposti siihen, kun itse aikoinaan aloitti: millaista tukea silloin sai ja miten pääsi kehittymään. Sitä haluaa jatkaa ja viedä eteenpäin. Saan itse hyvää fiilistä siitä, kun uusi junnu onnistuu ja saa onnistumisia. Se energia, joka siitä tarttuu itseenkin, on ihan valtava. Sitä tuulettaa enemmän kuin omaa kauppaansa, Miika naurahtaa.

”Jo ensimmäisestä viikosta lähtien tuntui siltä, että täällä on hauskaa”

Miika tutustui Lämpöpartioon aikoinaan hyvän kaverinsa kautta ja aloitti myyjänä vuosien 2012-2013 taitteessa. Aloittaessaan hän oli yrityksen kahdeksas työntekijä. Nyt Lämpöpartio työllistää yli 70 henkilöä.

– Lämpöpartiolla tuntui olevan hyvä meininki päällä ja ajattelin, että tuonne minä haluan lähteä mukaan. Myynti on kiinnostanut minua aina. Jo yläasteella ja lukiossa tuntui, että sitä haluan jossakin vaiheessa kokeilla. Minulla oli pitkästi myyntitaustaa, sillä olin 15-vuotiaana aloittanut puhelinmyynnissä.

– Jo ensimmäisestä viikosta lähtien tuntui siltä, että täällä on hauskaa, Miika muistelee.

Avoin kulttuuri ja yhdessä tekemisen meininki

Työpäivät alkavat aina yhteisellä aamupalaverilla, jossa käydään läpi päivän työt, jaetaan alueet sekä mahdolliset työparit. Vahva yhdessä tekeminen näkyy kaikessa. Yhteistä aikaa vietetään myös työajan ulkopuolella esimerkiksi urheillen.

– Lämpöpartiolla yksi iso teema on avoimuus. Jos tulee joitakin mieltä painavia asioita, niin ne nostetaan rohkeasti esille. Täällä huomioidaan se, että kaikilla on joskus huonoja päiviä. Ihminen otetaan ihmisenä, eikä koneena, jonka pitäisi päästä tiettyyn tulokseen. Etsimme yhdessä jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet ja autamme toisiamme pääsemään niihin, Miika avaa.

– Ainahan niitä on sellaisia hetkiä, jolloin ajattelee, että lähden tästä Siwan kassalle töihin. Mutta sitten on se porukka, joka taputtaa selkään ja jonka kanssa siihen ongelmakohtaan voidaan paneutua. Sitten kun tulee onnistuminen, niin eihän sitä edes mieti mitään muuta vaihtoehtoa kuin sitä, että saa mennä taas seuraavaan paikkaan ja tehdä siellä parhaansa, Miika kuvailee.

Hyvät etenemis- ja kouluttautumismahdollisuudet

Lämpöpartio tarjoaa työntekijöilleen myös erilaisia etenemis- ja kouluttautumismahdollisuuksia. Miika rohkaisee kaikkia myyntityöstä kiinnostuneita ottamaan yhteyttä ja hakemaan Lämpöpartiolle. Tärkeintä on, että löytyy halua onnistua, kehittyä ja mennä eteenpäin.

– Olen itse viihtynyt Lämpöpartiolla nyt viisi vuotta ja sanoisin, että olen isolla kädellä lämpöpartiolainen. Koko yritys, oma myyntitiimimme ja porukkahenkemme ovat niitä asioita, mistä saan hirveästi virtaa silloinkin, kun on huonompi päivä, Miika summaa.

– Joka ikinen päivä tuntuu siltä, että olen osa tätä porukkaa.

Pyydä tarjous

Olemme yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Lämpöpartio - Tarjouspyyntö

Miksi keräämme ja miten käsittelemme henkilötietoja? Lue tietosuojaselosteemme.

Lisää kokemuksia