Ota some seurantaan
Öljylämmityksen vaihto vuonna 2022 ja siirtyminen ekologisempiin vaihtoehtoihin on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta yksi hyödyllisimmistä ratkaisuista kiinteistön omistajalle.
Öljylämmitykseen vaihtoon voi saada myös tukea. Vuonna 2022 voit saada edellisistä vuosista korotettua kotitalousvähennystä tai ARAn tai ELYn avustusta. Lue lisää eri avustuksista alta.
Suosittuja öljylämmityksen korvaavia ekologisia lämmitysratkaisuja ovat esimerkiksi:
Tässä keskitytään suosituimpiin ja kovaa kasvaviin ekologisiin lämmitysmuotoihin, kuten ilma-vesi- ja maalämpöön. Nämä ovat suositeltavia energiamuotoja, sillä ala on vahvasti siirtymässä pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Ilma-vesi- ja maalämpöratkaisuilla kiinteistön omistajan on mahdollista tuottaa puhtaasti itse suuri osa tarvitsemasta lämmitysenergiasta.
Muiden lämmitysmuotojen kohdalla sähkölämmityksen haasteena on energian hinnan jatkuva nousu. Kaukolämmössä nousupainetta hinnan nousulle luo mm. kaukolämpöverkon kasvava korjausvelka.
Öljylämmityksen vaihto uusiutuvaan energiaan on järkevää monesta syystä. Se muun muassa:
Hyvä syy vaihtoon ovat myös kiinteistön omistajalle mahdolliset erilaiset tuet, joita voit saada öljylämmityksen vaihtoon. Vuonna 2022 öljylämmityksestä luopumiseen voi saada myös entisestään korotettua kotitalousvähennystä.
Öljylämmitykseen vaihtoon voi saada kolmea erilaista tukea. Muista kuitenkin, että yhteen remonttiin voi saada kuitenkin vain yhdenlaista tukea.
Tukien käytössä ja ehdoissa on eroja, joten eri tukien sopivuus ja määrä kannattaa selvittää oman kiinteistön kohdalla huolellisesti ennen tukimuodon valintaa.
Yksinasuvalle ELY-keskuksen tai ARAn avustukset ovat aina kotitalousvähennystä suurempia, mutta kahden aikuisen taloudessa tukien soveltuvuutta ja määrää kannattaa vertailla huolella. Myös energiaremontteja tekevät ammattilaiset auttavat parhaan tukimuodon valinnassa, säästöjen laskemisessa ja avustuksen hakemisessa.
Kun suunnittelet öljylämmityksen vaihtoa tarkastele myös muita mahdollisuuksia parantaa kotisi energiatehokkuutta. Tarkastelemalla kokonaisuutta et ylimitoita uuden lämmitysjärjestelmän tehoa ja kokoa. Lämpöpumpun hyötysuhde paranee, kun lämmityskierrossa selvitään viileämmällä vedellä.
Pohtiessasi kiinteistösi energiatehokkuutta, huomio mm. nämä:
Haluatko tietää lisää ilma-vesilämpöpumppujen hinnasta? Lue artikkelimme: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilp oikeasti maksaa?
Kiinnostuitko ilma-vesilämpöpumpuista sekä ekologisista ja omavaraisista lämmitysmuodoista?
Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.
Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.
Olemme yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.