sami.konttinen, Author at Lämpöpartio

Kiitos vuodesta 2022 – toimitusjohtajan katsaus

On joulun aika ja vuosi 2022 alkaa olemaan takana. Tässä kohtaa haluan vielä kiittää kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja työntekijöitämme menneestä vuodesta. Samalla on hyvä hetki hieman hengähtää ja ottaa katse vielä kerran menneeseen vuoteen.

Maailma ei valmistunut tänäkään vuonna. Päinvastoin, kehitettävää ja parannettavaa löytyy aina sitä mukaa, kun asioita kehitetään. Näin sen pitää ollakin ja se motivoi parantamaan entisestään. Ollaan kuitenkin itsellemme armollisia – toivotan siis hyvää ja armollista vuotta 2023.

Kulunut vuosi 2022 oli työtä täynnä. Työn määrä näkyi myös liikevaihdossamme, joka kasvoi noin 50 %. Maailman suuret tapahtumat vaikuttivat vuoteen vahvasti ja jouduimmekin reagoimaan niihin läpi vuoden. Tässä tärkeimmät nostot vuodesta 2022.

Ukrainan kriisin myötä kohti omavaraista energiantuotantoa

Helmikuussa Venäjän hyökkäyksen vuoksi eskaloitunut tilanne Ukrainassa vaikutti oikeastaan aivan kaikkeen – epävarmuus muun muassa energian saatavuudesta ja hinnasta kasvoi. Tämä näkyi Lämpöpartiossa ihmisten kasvavana kiinnostuksena omavaraisiin energiantuottomuotoihin. Samalla moni mietti, kuinka pääsisi eroon fossiilisista lämmitysmuodoista.

Kasvaneen kysynnän vuoksi mm. vahvistimme asennuskapasiteettiamme rekrytoimalla uusia asennuspareja.

Korona vaikutti yhä laitesaatavuuteen 

Vaikka välillä jo tuntui, että akuutein vaihe Covid-19 kanssa jäi jo taakse, jatkui sen vaikutus läpi vuoden. Vaikutus näkyi maailmanlaajuisesti muun muassa laitteiden ja komponenttien saatavuuden huonontumisena. Teimme Lämpöpartiossa paljon töitä varmistaaksemme, että asiakkaillemme riittää laitteita. Tämän vuoksi mm. laajensimmekin laitetarjontaamme.

Digitaalisuus muuttaa ihmisten toimintatapoja

Digitaalisten kanavien saavutettavuus ja helppous on vaikuttanut siihen, miten haluamme asioida eri tilanteissa. Yhä useammin mm. pankkiasiat hoituvat etätapaamisina. Remonttiala on puolestaan pitkään toiminut hyvin konservatiivisesti, ja toiminta on yhä monesti ovelta-ovelle tehtävää kauppaa.

Haluamme Lämpöpartiossa kuitenkin toimia kehityksen kärjessä. Muutimmekin vuoden aikana palveluamme ja palvelemme asiakkaitamme nykyisin suurimmaksi osaksi joustavasti ja paikasta riippumattomasti etänä – tästä asioinnin helppoudesta saimme vuoden aikana paljon positiivista palautetta. Näin myös asiakas voi paremmin valmistautua tapaamiseen.

Asennukset toki toteutetaan niin nyt kuin jatkossakin paikan päällä. 🙂

Taloyhtiöille tehokkaita ratkaisuja

Myös taloyhtiöissä on kuluneena vuonna herätty yhä vahvemmin lämmityskustannusten nousuun. Ilma-vesilämpö on kuitenkin taloyhtiöiden parissa melko tuntematon lämmitysratkaisu ja huomio on keskittynyt maalämpöön. Tänä vuonna teimme kuitenkin paljon töitä ilma-vesilämmön tunnettuuden nostamiseksi. Yhä useampi taloyhtiö valitsikin ilma-vesilämmön tulevaisuuden lämmitysratkaisukseen, sen ollessa oleellisesti maalämpöä halvempi ratkaisu.

Maakaasu lämmitys – kaasulämmityksen vaihto ilma-vesilämpöön

Moni maakaasulla taloaan lämmittävä on lähiaikoina tuskaillut nousevien lämmityskustannusten kanssa. Onneksi asiaan on olemassa helppoja ja kustannustehokkaita ratkaisuja, kuten ilma-vesilämpöpumppu.

Tässä artikkelissa kerromme maakaasulämmityksestä sekä sen vaihtamisesta ekologisempiin lämmitysmuotoihin. Käsittelemme artikkelissa seuraavia aiheita:

  • Yleistä: maakaasu lämmitys
  • Maakaasulämmityksen hinta ja hintakehitys
  • Maakaasun korvaaminen ilma-vesilämmöllä
  • Tuet maakaasulämmityksestä luopumiseen
  • Mitä maakaasulämmityksen vaihtaminen ilma-vesilämpöön maksaa?

 

Yleistä: Maakaasu lämmitys

Maakaasulämmitys ei ole Suomessa kovin yleinen pientalojen lämmitysmuoto, sillä maakaasua on tarjolla vain tietyillä paikkakunnilla, eli maakaasuverkostojen läheisyydessä. Suomessa arviolta noin 4000-5000 pientaloa lämpenee maakaasulla.

Maakaasu lämmitys on toiminnaltaan rinnastettavissa öljylämmitykseen, mutta se tuottaa noin 25 % vähemmän hiilidioksipäästöjä, on rikitön polttoaine ja sen hiukkaspäästöt ovat vähäiset. Tämän vuoksi joillain alueilla on aiemmin suosittu maakaasua. Maakaasu on kuitenkin uusiutumaton fossiilinen polttoaine.

Maakaasulla toimiva lämmitysjärjetelmä koostuu lämmityskattilasta, kaasupolttimesta ja vesikiertoisesta lämmitysverkostosta: patteri- tai lattialämmityksestä.

Maakaasulämmityksen hinta ja hintakehitys

Maakaasun hinta on noussut viime vuosina voimakkaasti, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut maakaasun hintaa entisestään.

Pidemmällä aikavälillä seurattuna maakaasun ja energian hinnat ovat nousseet koko 2000-luvun ajan, joka on lisännyt ekologisempien ja omavaraisempien energia- ja lämmitysmuotojen kysyntää, kuten: ilma-vesilämpö, maalämpö sekä aurinkoenergia.

Alla näkyvällä kuvaajalla on esitettynä maakaasun hinta siirtoverkkoasiakkaille (ei sisällä veroja) ajalla tammikuu 2021 – syyskuu 2022. Kuvaajan data on Tillastokeskuksen tuottamaan. Tarkasteltujen kotitalouksien kulutus on ollut 27 778-277 777 MWh/vuosi.

  • Tammikuussa 2021 maakaasun hinta siirtoverkkoasiakkaille oli 23,39 €/MWh
  • Vuoden 2022 syyskuussa hinta oli 206,39 €/MWh
  • Nousua hintaan aikavälillä tuli siis 183,00 €/MWh
  • Maakaasun hinta nousi siis vuoden 2021-2022 aikana 782 %

 

Maakaasu lämmitys hinta

Maakaasun korvaaminen ilma-vesilämpöpumpulla

Maakaasulämmitys voidaan korvata kustannustehokkaalla ja ekologisella ilma-vesilämpöpumpulla. Ilma-vesilämpöpumpun asennukselle tärkein kriteeri on, että kiinteistössä on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, eli patteri- tai lattialämmitys. Ilma-vesilämpöpumppu voi toimia talon pääasiallisena lämmitysjärjestelmänä ja sillä voidaan lämmittää sekä kiinteistö että tarvittu lämmin käyttövesi.

Ilma-vesilämpöpumppu koostuu kahdesta näkyvästä osasta – sisäyksiköstä ja ulkoyksiköstä – sekä näiden välissä ja sähkökaapille kulkevista vesi- ja sähkövedoista. Vaikka ulkoyksikkö on usein näkyvämpi osa, ohjataan järjestelmää sisäyksiköstä. Ilma-vesilämpöpumpun prosessiin tarvitaan sähköä, mutta se on määrältään hyvin pieni verrattuna muodostuvaan lämpöenergiaan. Tähän perustuu, miksi vesi-ilmalämpöpumppu säästää myös kiinteistön lämmistyskustannuksia.

Ilma-vesilämpöpumpulla voidaan pienentää kodin energialaskua jopa 50-60 % ja se on hankintahinnaltaan edullisempi kuin esimerkiksi maalämpö, sillä ilma-vesilämpöä varten ei tarvitse porata kalliita lämpökaivoja (myöskään siis pihaa ei tarvitse remontoida).

Ilma-vesilämpöpumpun hyötyjä ovat:

  • Pumppu säästää lämmityskustannuksia jopa 50-60 %.
  • Se on ekologinen vaihtoehto lämmitykseen ja pienentää asumisen hiilijalanjälkeä
  • Lisää omavaraisuutta, jolloin et ole niin altis energiakustannusten nousulle
  • Edullinen verrattuna esim. maalämpöön

 

Tuet maakaasulämmityksestä luopumiseen

Maakaasulämmityksestä luopumiseen on saatavissa erilaisia tukia, joka tekee siitä tällä hetkellä houkuttelevaa ja edullista. Eri tukimuodoista on hyvä tietää se, että yhteen remonttiin voi saada kerrallaan yhdenlaista tukea.

Maakaasusta luopumista varten on syksystä 2022 saakka voinut jopa 4000 € Ely-avustuksen, joka on aikaisemmin ollut mahdollista vain öljylämmityksestä luopuville.

Maakaasulämmityksestä luopumiseen voi saada tällä hetkellä seuraavia tukimuotoja:

  • kotitalousvähennys
    • Vähennys mahdollista työn osuudesta
    • Kotitalousvähennys on 40 % työn osuudesta (maks. 2 250 euroa).
    • Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, eli sitä voivat saada erikseen molemmat puolisot
    • Lue lisää kotitalousvähennyksestä verohallinnon sivuilta!
  • Ely-avustus pientalon kaasulämmityksestä luopumiseen
    • Ely-avustus 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään ilma-vesilämpöön, kaukolämpöön tai maalämpöön.
    • Lue lisää Ely-avustuksesta Elyn sivuilta!
  • ARA:n energia-avustus
    • ARA:n avustusta voi saada energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin.
    • Avustus 50 % hyväksytyistä kustannuksista, mutta enintään 4 000 tai 6 000 euroa.
    • Energiatehokkuuden arviointi mitataan E-lukulaskelmalla.
    • Mahdollisia avustuskohteita mm. lämmitysmuodon, ikkunoiden tai ovien vaihtaminen.
    • Lue lisää ARA-avustuksesta ARAn sivuilta!

 

Mitä maakaasulämmityksen vaihtaminen ilma-vesilämpöön maksaa?

Heti alkuun muistutettakoon, että myös ilma-vesilämpöpumppu käyttää toimiakseen sähköä. Se on kuitenkin määrältään hyvin pieni verrattuna muodostuvaan lämpöenergiaan. Tähän perustuu, miksi vesi-ilmalämpöpumppu säästää myös kiinteistön lämmistyskustannuksia.

Yksittäisen ilma-vesilämpöpumpun hinta asennettuna on noin 10 000–20 000 euroa ja hintaan vaikuttavat esimerkiksi pumpun tehokkuus ja koko sekä remontin laajuus.

Esimerkiksi kotitalousvähennyksen jälkeen ilma-vesilämpöpumppuremontin lopulliseksi hinnaksi jää noin 8 000–16 000. Lisäksi kannattaa muistaa, että ilma-vesilämpöpumppu pienentää sähkölaskuasi heti asennuksen jälkeen. Keskimäärin pumpun takaisinmaksuaika onkin noin 7 vuotta. Jos energiareontin maksaa kuukausierissä, voi sitä lyhentää näppärästi niillä lämmityslaskun säästöillä, joita pumppu välittömästi omistajalleen tuottaa.

Lue lisää hinnasta artikkelistamme: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilp oikeasti maksaa?

Lämmitysjärjestelmän vaihto tuki – mitä eri tukimuotoja on saatavilla?

Moni pientaloasukas on miettinyt lämmitysjärjestelmän vaihtoa lämmityslaskujen noustessa.

Niin öljy-, kaasu-, kauko- kuin sähkölämmityskin on kallistunut viime vuosina voimakkaasti. Teimme asiasta myös oman tutkimuksemme, jonka löydät täältä: Lämmityksen hinta ja hintakehitys 2000-luvulla.

Lämmitysjärjestelmän vaihtoa suunnittelevalle on kuitenkin hyviä uutisia:

  1. Tarjolla on edullisempia ja ekologisempia vaihtoehtoja, kuten ilma-vesi- tai maalämpö
  2. Lämmitysjärjestelmän vaihtoon voi saada myös tukea

Listasimme alle, millaisia eri tukimuotoja eri lämmitysjärjestelmän vaihtajille on tarjolla. Lue lisää!

Mitä eri tukia eri lämmitysjärjestelmien vaihtoon voi saada?

Eri lämmitysjärjestelmien vaihtoon voi saada hieman erilaisia tukia. Eniten tukimuotoja on öljy- ja kaasulämmittäjille. Eri tukimuodoista on hyvä tietää se, että yhteen remonttiin voi saada kerrallaan yhdenlaista tukea.

Öljylämmitys – lämmitysjärjestelmän vaihto tuki

  • korotettu kotitalousvähennys
  • ARA:n energia-avustus
  • Ely-avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseen

 

Kaasulämmitys – lämmitysjärjestelmän vaihto tuki

  • kotitalousvähennys
  • ARA:n energia-avustus
  • Ely-avustus pientalon kaasulämmityksestä luopumiseen

 

Kaukolämpö – lämmitysjärjestelmän vaihto tuki

  • kotitalousvähennys

 

Sähkölämmitys – lämmitysjärjestelmän vaihto tuki

  • kotitalousvähennys

 

Erilaiset tuet ja niiden määrät

Kotitalousvähennys

  • Vähennys mahdollista työn osuudesta
  • Vuosina 2022–2027 öljylämmityksestä luopumiseen voi saada korotettua kotitalousvähennystä 60 % (max. 3500 euroa).
  • Muiden lämmitysmuotojen osalta remontin kotitalousvähennys on 40 % työn osuudesta (maks. 2 250 euroa).
  • Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, eli sitä voivat saada erikseen molemmat puolisot
  • Lue lisää kotitalousvähennyksestä verohallinnon sivuilta!

 

Ely-avustus pientalon öljy- tai kaasulämmityksestä luopumiseen

  • Ely-avustus 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään ilma-vesilämpöön, kaukolämpöön tai maalämpöön.
  • Muiden lämmitysmuotojen avustus 2 500 euroa.
  • Lue lisää Ely-avustuksesta Elyn sivuilta

 

ARA:n energia-avustus

  • ARA:n avustusta voi saada energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin.
  • Avustus 50 % hyväksytyistä kustannuksista, mutta enintään 4 000 tai 6 000 euroa.
  • Energiatehokkuuden arviointi mitataan E-lukulaskelmalla.
  • Mahdollisia avustuskohteita mm. lämmitysmuodon, ikkunoiden tai ovien vaihtaminen.
  • Lue lisää ARA-avustuksesta ARAn sivuilta!

 

Haluatko apua lämmitysjärjestelmän vaihtoon?

Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissäsi liittyen lämmitysjärjestelmän vaihtoon ja siihen saataviin eri tukimuotoihin. Älä epäröi ottaa yhteyttä, niin lasketaan yhdessä, mitä energiaremontti maksaa ja millaisia säästöjä voisit sillä saada. Tutustu myös ilma-vesilämpöpumppuun ja sen toimintaan täällä.

Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.

Vesikiertoinen sähkölämmitys – kulut kuriin ilma-vesilämpöpumpulla

Vesikiertoinen sähkölämmitys kallistuu – mistä apu?

Vallitsevasta maailman tilanteesta johtuen sähkön hinta on vahvassa nousussa. Itse asiassa energianhinta on noussut vahvasti koko 2000-luvun ajan, joka on hyvä syy miettiä omavaraisia tapoja tuottaa sähköä ja energiaa.
Tutustu myös energianhinnan muutoksista 2000-luvulla kertovaan artikkeliimme:

Lämmityksen hinta ja hintakehitys: öljy, kaasu, sähkö ja kaukolämpö.

Sähkölämmitteisissä asunnoissa sähkön kulutusta voi suitsia, jos käytössä on jokin toinen lämmitysmuoto, kuten varaava takka tai ilmalämpöpumppu. Tällöin varalämmityksen käyttö ei vaadi vesikiertoista lämmitysjärjestelmää.

Jos talossa tai taloyhtiössä on kuitenkin vesikiertoinen sähkölämmitys, on tarjolla tehokkaampia ja ekologisia ratkaisuja, kuten ilma-vesilämpöpumppu. Ilma-vesilämpöpumpulla voidaan pienentää energialaskua kymmeniä prosentteja ja se on hankintahinnaltaan edullisempi kuin esimerkiksi maalämpö.

Onko kotonasi suora vai vesikiertoinen sähkölämmitys?

  • Suurin osa suomalaisista taloista ja taloyhtiöistä lämpenee sähköllä, eli jollain seuraavista tavoista:
    • Suora sähkölämmitys – Patterissa ei kulje vettä, vaan jokaisessa huoneessa on oma erillinen sähköpatteri
    • Varaava lattialämmitys – Lattian alla kulkee lattiaa lämmittävät sähkökaapelit
    • Vesikiertoinen patterilämmitys – Sähkövastus lämmittää pattereissa kiertävän lämmitysveden ja lämmittää asunnon.
    • Vesikiertoinen lattialämmitys sähköllä – Sähkövastus lämmittää lattian alle asennetuissa putkissa kiertävän lämmitysveden ja lämmittää asunnon.

 

Kahdessa viimeksi mainitussa on kyseessä vesikiertoinen sähkölämmitys. Vesikiertoinen sähkölämmitys tarvitaan, jotta kiinteistöön voidaan asentaan ilmavesilämpöpumppu tai maalämpö.

Mitä vesikiertoisen sähkölämmityksen korvaaminen ilma-vesilämpöpumpulla maksaa?

Heti alkuun todettakoon ,että myös ilmavesilämpöpumppu käyttää toimiakseen sähköä. Se on kuitenkin määrältään hyvin pieni verrattuna muodostuvaan lämpöenergiaan. Tähän perustuu, miksi vesi-ilmalämpöpumppu säästää myös kiinteistön lämmistyskustannuksia.

Yksittäisen ilma-vesilämpöpumpun hinta asennettuna on noin 10 000–20 000 euroa ja hintaan vaikuttavat esimerkiksi pumpun tehokkuus ja koko sekä remontin laajuus. Taloyhtiöiden kohdalla ilma-vesilämpöratkaisun hinta on syytä selvittää aina erikseen.

Omakotitaloissa Ilma-vesilämpöpumpun hankintaan on mahdollista saada tukea jopa 4000 €. Mahdollisia tukia ovat: kotitalousvähennys, ARAn energia-avustus tai Ely-avustus. Huomioi myös, että kotitalousvähennyksen korvausprosentti ja maksimisumma nousivat vuoden 2022 alussa.

Esimerkiksi kotitalousvähennyksen jälkeen ilma-vesilämpöpumppuremontin lopulliseksi hinnaksi jää noin 8 000–16 000. Lisäksi kannattaa muistaa, että ilma-vesilämpöpumppu pienentää sähkölaskuasi heti asennuksen jälkeen. Keskimäärin pumpun takaisinmaksuaika on noin 7 vuotta.

Lue lisää hinnasta artikkelistamme: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilppi oikeasti maksaa?

Ilma-vesilämpöpumpun hyödyt

Kuten aiemmin mainitsimme, vesi-ilmalämpöpumppu säästää lämmityskustannuksia. Vesi-ilmalämpöpumpun hyötyjä ovatkin:

  • Pumppu säästää lämmityskustannuksia jopa 50-60 %.
  • Se on ekologinen vaihtoehto lämmitykseen ja pienentää asumisen hiilijalanjälkeä
  • Lisää omavaraisuutta, jolloin et ole niin altis energiakustannusten nousulle

Ota yhteyttä, autamme mielellämme!

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö tästä!

 

Kaipaatko apua sähkölämmityksen vaihtoon?

Kiinnostuitko vesikiertoisen sähkölämmityksen vaihtamisesta ilmavesilämpöpumppuun?

Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.

Kannattaako öljylämmityksestä luopuminen?

Oletko miettinyt lähiaikoina kannattaako öljylämmityksestä luopuminen? Ei hätää, et ole ajatuksinesi yksin.

Hyvä uutinen on, että öljylämmitykselle on olemassa niin hinnaltaan kuin ekologisestikin järkevä vaihtoehto: ilmavesilämpöpumppu.

Ilmavesilämpöpumppu soveltuu kaikkiin kiinteistöihin, joissa on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä (patterit tai lattialämmitys) ja:

  • sillä voidaan korvata öljylämmitys kokonaan
  • tai se voidaan asentaan öljylämmityksen rinnalle pääasialliseksi lämmitysmuodoksi

Kannattaako öljylämmityksestä luopuminen hinnan vuoksi?

Lämmitysöljyn hinta on noussut vuoden 2022 aikana todella paljon johtuen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja siitä johtuvasta energiakriisistä.

On hyvä huomioida, että öljyn hinta on noussut myös läpi koko 2000-luvun. Teimme tutkimuksen Tilastokeskuksen datan pohjalta energiahinnan muutoksista. Tutkimuksessa selvisi, että kevyen polttoöljyn hinta nousi vuosien 2001-2021 aikana 151%. Hinta siis 2,5-kertaistui.

Tutustu täältä koko tutkimukseemme: Lämmityksen hinta ja hintakehitys: öljy, kaasu, sähkö ja kaukolämpö

Ilmavesilämpöpulla tuotat itse suurimman osan kiinteistösi tarvitsemasta lämmitysenergiasta ja siirryt kohti omavaraisempaa energiantuotantoa, eikä tulevaisuuden öljynhinnan nousut enää huoleta!

Öljylämmityksestä luopuminen ja vaihto ilmavesilämpöön

Öljylämmityksen vaihto uusiutuvia energialähteitä hyödyntävään ilmavesilämpöön on paitsi taloudellisesti perusteltua myös merkittävä pientalon päästöjä pienentävä toimenpide.

Ilmavesilämpöpumppuremontin hinta on noin 8 000-20 000 € ilman avustuksia. Remonttiin voi kuitenkin saada avustusta jopa 4000 € – lue alta lisää eri avustusmuodoista.

Hintaa miettiessä kannattaa muistaa, että öljylämmityksen vaihtaminen ilmavesilämpöön pienentää lämmityslaskua arviolta noin 40-50 %. Se on siis remontti, joka maksaa itse itsensä noin 5-8 vuodessa.

Ilmavesilämpöpumpun plussat:

  • Voidaan asentaan kiinteistöihin, joissa vesikiertoinen lämmitys, kuten patteri- tai lattialämmitys
  • voi korvata öljylämmityksen kokonaan tai voidaan asentaan öljylämmityksen rinnalle pääasialliseksi lämmitysmuodoksi
  • huoleton, turvallinen ja luotettava lämmitysjärjestelmä
  • edullisempi hankkia kuin maalämpö
  • Soveltuu varsinkin alle 200 neliömetrin kokoisiin kohteisiin
  • Ei vaadi porakaivoa, helppo asentaa

Öljylämmityksestä luopuminen tuki

Öljylämmityksestä luopuminen kannattaa myös siksi, että voit saada siihen tuhansia euroja tukea. Myös kotitalousvähennystä on vuodesta 2022 voinut saada korotettuna juuri öljylämmityksestä luopumiseen.

Millaisia tukimuotoja öljylämmityksestä luopumiseen on tarjolla:

Kotitalousvähennys:

  • Vähennys mahdollista työn osuudesta
  • Vuosina 2022–2027 tukea öljylämmityksestä luopumiseen voi saada kotitalousvähennyksenä 60 % (max. 3500 euroa).
  • Muihin kodin remontteihin kotitalousvähennys 40 % työn osuudesta (maks. 2 250 euroa).
  • Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, eli sitä voivat saada erikseen molemmat puolisot
  • Lue lisää kotitalousvähennyksestä verohallinnon sivuilta!

Ely-avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseen:

  • Ely-avustus 4 000 euroa, kun pientalossa siirrytään ilma-vesilämpöön, kaukolämpöön tai maalämpöön tai ilma-vesilämpöpumppuun.
  • Muiden lämmitysmuotojen avustus 2 500 euroa.
  • Lue lisää Ely-avustuksesta Elyn sivuilta!

ARA:n energia-avustus:

  • ARA:n avustusta voi saada energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin.
  • Avustus 50 % hyväksytyistä kustannuksista, mutta enintään 4 000 tai 6 000 euroa.
  • Energiatehokkuuden arviointi mitataan E-lukulaskelmalla.
  • Mahdollisia avustuskohteita mm. lämmitysmuodon, ikkunoiden tai ovien vaihtaminen.
  • Lue lisää ARA-avustuksesta ARAn sivuilta!

Yksinasuvalle Ely-keskuksen tai ARAn avustukset ovat aina kotitalousvähennystä suurempia, mutta kahden aikuisen taloudessa tukien soveltuvuutta ja määrää kannattaa vertailla huolella. Myös energiaremontteja tekevät ammattilaiset auttavat parhaan tukimuodon valinnassa, säästöjen laskemisessa ja avustuksen hakemisessa.

Jos haluat tietää lisää ilmavesilämpöpumpun toiminnasta ja hankinnasta, tutustu artikkeliimme: Vesi-ilmalämpöpumppu – toiminta, hyödyt, hinta ja hankinta.

Haluaisitko apua öljylämmityksestä luopumiseen?

Kiinnostuitko öljylämmityksen vaihtamisesta ekologisempaan lämmitysmuotoon kuten ilmavesilämpöpumppuun?

Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.

Ilma-vesilämpöpumpun mitoitus – pumpun hankinnan kriittisin vaihe

Kaikkein tärkein asia ilma-vesilämpöpumpun hankinnassa on ilma-vesilämpöpumpun mitoitus. Mitoituksella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että ilma-vesilämpöpumppu pystyy tuottamaan hyvällä hyötysuhteella lämpöä ja lämmintä käyttövettä kiinteistölle.

Oikea mitoitus vaikuttaa siihen, että ilma-vesilämpöpumppu toimii mahdollisimman hyvin sekä pitkään ja sillä saadaan parhaat mahdolliset energia- ja kustannussäästöt.

Pumpun hankkijan näkökulmasta huojentavaa on, että ilma-vesilämpöpumpun mitoitus on asia, jonka tekee pumppuja myyvä ja asentava ammattilainen. Ilma-vesilämpöpumpun mitoitus tapahtuukin yleensä pumpun valmistajien omilla mitoitusohjelmilla.

Mitä on ilma-vesilämpöpumpun mitoitus?

Ilma-vesilämpöpumpun mitoituksen laskennassa lähtökohtana ovat:

  • rakennuksen vuotuinen energiankulutus
  • huipputehontarve kiinteistön lämmityksessä
  • huipputehontarve kiinteistön lämpimän käyttöveden tuottamisessa

 

Näiden arvojen perusteella voidaan määritellä millainen ja kuinka tehokas ilma-vesilämpöpumppu kohteeseen kannattaa hankkia.

Pientaloissa – kuten omakotitaloissa – ilma-vesilämpöpumppu mitoitetaan useasti kattamaan 100 % talon energiantarpeesta. Lämpöpumppu tarvitsee kuitenkin kovimmilla pakkasilla  varalämmön lähdettä, joka yleensä on sähkö.

Ilma-lämpöpumppua ei kannata kuitenkaan ylimitoittaa, sillä liian tehokas pumppu tuottaa lämmitysverkkoon liian kuumaa vettä, joka aiheuttaa ns. “pätkäkäyntiä”, kun pumppu tasaa huoneiston lämpötilaa pitämällä taukoa lämmityksessä. Tämän “pätkäkäynnin” seurauksena pumpun hyötysuhde ja saavutettavat hyödyt heikkenevät.

Ilma-vesilämpöpumpun mitoitusongelmat näkyvät pakkasella

Ilma-vesilämpöpumppu siirtää ulkoilmasta saadun lämpöenergian kiinteistön vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään (patteri- tai lattialämmitys). Samalla se lämmittää kiinteistön käyttöveden. Tällä tavoin se eroaa kenties tutummasta ilmalämpöpumpusta, joka siirtää lämmön huoneilmaan.

Kovilla pakkasilla, kun lämpötila alkaa laskea alle 15 pakkasasteen, pumpun teho ei kuitenkaan riitä syöttämään vesikiertoiseen patterijärjestelmään tarpeeksi kuumaa vettä, jolloin tueksi tarvitaan varajärjestelmänä lisälämmitystä. Yleensä siitä huolehtii pumpun oma sähkövastus.

Tästä voi aiheutua ongelmia, mikäli mitoitusta ei ole tehty oikein tai asennusta asianmukaisesti. Yleisimmät pumppujen kanssa eteen tulleet ongelmat liittyvätkin laitteiston mitoitukseen, kun ilma-vesilämpöpumppu ei ole tuottanut järjestelmän toiminnan kannalta riittävän korkeaa menoveden lämpötilaa.

Kaikkein kylmimmillä keleillä ilma-vesilämpöpumppu sammuttaa itsensä. Tästä syystä pumpun sähkövastuksen tai varalämmönlähteen (puu, öljy tms.) on oltava teholtaan vähintään yhtä suuri kuin rakennuksen suurin lämmitys- ja käyttöveden keskimääräinen tehonkulutus.

Mikäli ilma-vesilämpöpumppu on teholtaan liian pieni kiinteistöön, voi sähkövastuksen rooli nousta vuoden aikana liian suureksi, jolloin haluttuja säästöjä ei synny.

Mitä ostajan on hyvä tietää mitoituksesta?

Koska ilma-vesilämpöpumpun mitoitus on pumpun hankinnan kriittisin vaihe, on tärkeää, että saneerauskohteeseen pumppua hankittaessa ostaja antaa mitoitusta varten aidot, oikeat ja toteutuneet kulutuslukemat.

Ei siis kannata kaunistella numeroita tai pyöristellä niitä ylös tai alaspäin. Virheelliset lukemat voivat vaikuttaa hyvinkin paljon pumpusta saataviin säästöihin.

Vanhoissa kiinteistöissä hankaluuksia voi aiheuttaa myös se, että lämmityksessä on eri lämmönlähteitä sekaisin: ilmalämpöpumppu, puu tms. Silloin vastaus voi löytyä esimerkiksi ajasta ennen ilmalämpöpumpun hankintaa. Asiasta kannattaa kuitenkin aina informoida ilma-vesilämpöpumpun toimittajaa, joka osaa ottaa asian huomioon mitoituksessa.

Uudiskohteessa mitoituksen apuna voidaan käyttää myös talon energiatodistusta. Energiatodistusta ei kuitenkaan kannata pitää absoluuttisena totuutena ja sen lisäksi kannattaa pyytää lämpöpumpputoimijan tekemä mitoitus.

Patteriverkoston kunto ja varsinkin sen lämmönluovutuskyky vaikuttavat myös mitoitukseen. Mitä parempi lämmönluovutuskyky patteriverkostolla on sitä viileämpää voi verkostoon ajettu menovesi olla. Ja mitä viileämpää menovettä verkostoon voidaan ajaa sitä tehokkaammin ja paremmalla hyötysuhteella ilma-vesilämpöpumppu toimii.

Muista nämä ilma-vesi-lämpöpumpun mitoituksessa

  • Varmista, että pumpun toimittaja tekee ja esittää AINA mitoituslaskelman
  • Ilma-vesilämpöpumppu kannattaa mitoittaa kattamaan 100 % kiinteistön huipputehontarpeesta
  • Voit pyytää mitoituslaskelman ja tarjotuksen usealta toimittajalta vertailua varten
  • Ilma-vesilämpöpumppu tarvitsee koville pakkasille aina varajärjestelmän – usein se on pumpun oma sähkövastus
  • Anna mitoitusta varten aina realistiset luvut kiinteistön energiankulutuksesta
  • Oikea mitoitus tuo parhaat säästöt ja pumppu maksaa itsensä nopeammin takaisin
  • Pyydä tietoa ja apua pumppujen toimittajalta – heidän tehtävänsä on opastaa sinua oikean ratkaisun löytämisessä

 

Haluatko apua ilma-vesilämpöpumpun mitoitukseen?

Kiinnostuitko ilma-vesilämpöpumpun hankinnasta? Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.

Jos ilma-vesilämpöpumpun hankinta kiinnostaa, niin lue lisää myös hinnasta artikkelistamme: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilp oikeasti maksaa?

Vesi-ilmalämpöpumppu (VILP) – opas ja vinkit hankintaan

Kiinnostus lämpöpumppuja kohtaan on noussut vahvasti viimevuosina. Lämpöpumppujen yleistyessä myös niiden nimet ja erot menevät monella sekaisin.

Tässä artikkelissa keskitymme vesi-ilmalämpöpumppuun (vilp) ja käsittelemme alla mainittuja aiheita.

Sisällys

  1. Erilaiset lämpöpumput ja niiden erot
  2. Ilma-vesilämpöpumpun toiminta
  3. Ilma-vesilämpöpumpun hyödyt
  4. Millaiseen kiinteistöön ilma-vesilämpöpumppu voidaan asentaa?
  5. Vesi-ilmalämpöpumpun hinta
  6. Vesi-ilmalämpöpumpun hankinta
  7. Lämpöpumpun mitoitus
  8. Vesi-ilmalämpöpumppujen yleisimmät ongelmat
  9. Miten lähteä liikkeelle?

 

Erilaiset lämpöpumput ja niiden erot

Lämpöpumput ovat yleistyneet lähivuosina. Erilaiset pumput sekä niiden nimitykset ja erot saattavatkin mennä monelta sekaisin.

  • Vesi-ilmalämpöpumppu
    • Vesi-ilmalämpöpumppu tunnetaan myös seuraavilla nimillä, jotka tarkoittavat kaikki samaa laitetta: ilma-vesilämpöpumppu, vilp
    • Vesi-ilmalämpöpumppu ottaa lämmitysenergian ulkoilmasta ja siirtää sen kiinteistön vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään
  • Ilmalämpöpumppu
    • Ilmalämpöpumppu tunnetaan myös lyhenteellä: ilp
    • Samoin kuin vesi-ilmalämpöpumppu, ottaa ilmalämpöpumppu lämmitysenergian ulkoilmasta, mutta siirtää lämmityksen suoraan huoneilmaan
  • Maalämpöpumppu
    • nimensä mukaisesti maalämpöpumppu ottaa lämmitysenergian maasta ja siirtää sen vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään

 

 

Ilma-vesilämpöpumpun toiminta

Ilma-vesilämpöpumppu koostuu kahdesta näkyvästä osasta – sisäyksiköstä ja ulkoyksiköstä – sekä näiden välissä ja sähkökaapille kulkevista vesi- ja sähkövedoista. Vaikka ulkoyksikkö on usein näkyvämpi osa, ohjataan järjestelmää sisäyksiköstä.

Pumpun toimintaperiaate

Ilma-vesilämpöpumpun toimintaperiaate on verrattain yksinkertainen:

  1. Ilma-vesilämpöpumppu kerää ulkoyksiköllään ulkoilman energiaa höyrystimeen.
  2. Ulkoilman lämpöenergia muuttaa pumpun höyrystimessä kylmäaineen kaasuksi.
  3. Kun kaasuuntunutta kylmäainetta altistetaan paineelle, kaasu kuumenee, jolloin sillä voidaan lämmittää vettä.
  4. Lämmin vesi ohjataan kiinteistön lämmitykseen ja käyttövedeksi.

 

Ilma-vesilämpöpumppu tarvitsee prosessiin sähköä, mutta se on määrältään hyvin pieni verrattuna muodostuvaan lämpöenergiaan. Tähän perustuu se, miksi ilma-vesilämpöpumppu säästää myös kiinteistön lämmistyskustannuksia.

Lue tarkemmin ilma-vesilämpöpumpun toiminnasta artikkelistamme: Ilma-vesilämpöpumpun toiminta – mikä se on ja miten se toimii?

 

Ilma vesilämpöpumppu hyödyt

Kuten yllä mainitsimme, ilma vesilämpöpumppu säästää siis lämmityskustannuksia. Ilma vesilämpöpumpun hyötyjä ovatkin:

  • Ilma-vesilämpöpumput säästää lämmityskuluissa jopa 50-60 %.
  • Se on ekologinen vaihtoehto lämmitykseen ja pienentää asumisen hiilijalanjälkeä
  • Lisää omavaraisuutta, jolloin et ole niin altis energiakustannusten nousulle

 

VILP sopii niin pientaloihin kuin taloyhtiöihinkin

 

Millaiseen kiinteistöön vesi-ilmalämpöpumppu voidaan asentaa?

Ilma-vesilämpöpumppu voidaan asentaa kaikenlaisiin kiinteistöihin, joissa on versikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Tämä tarkoittaa siis vesikiertoista patterilämmitystä tai lattialämmitystä.

Vesi-ilmalämpöpumput soveltuvat mm.:

  • Omakoti-, rivi-, pari-, erillis- ja kerrostalot sekä teollisuuden ja vapaa-ajan kohteet, kesämökit yms.
  • Kohteet, joissa vesikiertoinen lämmitys, kuten patteriverkosto tai lattialämmitys.
  • Uudeksi lämmönlähteeksi esim. öljy-, puu- tai sähkölämmityksen tilalle
  • Nykyisen lämmitysjärjestelmän rinnalle: esim. öljy-, puu- tai sähkölämmityksen oheen

 

Kyseessä on siis melkoisen monikäyttöinen lämmitysjärjestelmä, jonka asentamiselle ei juurikaan ole esteitä. Melkeinpä ainoa lämmitysmuoto, jota vesi-ilmalämpöpumpulla ei voida korvata on suora sähkölämmitys, eli sähköpatterit. Tällöin vesi-ilmalämpöpumpun asennus vaatii suuremman lämpöverkkoremontin, eli asuntoon asennetaan vesikiertoinne patteri- tai lattialämmitys.

Mitä ilma-vesilämpöpumput maksavat?

Ilma-vesilämpöpumpun hinta asennettuna on suurinpiirtein 10 000–17 000 euroa. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi pumpun tehokkuus ja koko. Ilma-vesilämpöpumpun hankinnassa on hyvä muistaa, että se tuottaa säästöjä heti asennuksen jälkeen. Lämpöpumpun maksaa itsensä takaisin säästettyinä lämmityskuluina yleensä noin 5–8 vuodessa.

ilma-vesilämpöpumpun etuna esimerkiksi maalämpöön verrattuna on on edullisempi hinta – ilma-vesilämpöpumput eivät tarvitse muun muassa kallista lämpökaivojen poraamista.

Tarjolla on erilaisia avustuksia pumpun hankintaan

Ilma-vesilämpöpumpun hankintaan on mahdollista saada myös erilaisia avustuksia:

  • kotitalousvähennystä
  • Ely-tukea tai
  • ARA-avustusta.

 

Öljylämmityksestä luopuvan on mahdollista saada korotettua kotitalousvähennystä jopa 3500 €/henkilö

Öljy- tai maakaasulämmityksestä luopuvan on mahdollista saada jopa 4000 euron Ely-avustus.

Autamme myös avustuksiin liittyvissä asioissa. Lue tarkemmin erilaisista avustuksista artikkelistamme: Kotitalousvähennys, Ely-tuki vai Ara-avustus – millaista tukea öljylämmityksen vaihtoon ja energiaremonttiin? 

Lämpöpumpun asennus vaatii sähkö- ja putkitöitä

 

Vesi-ilmalämpöpumpun hankinta

Kun vesi-ilmalämpöpumpun hankinta on ajankohtainen, tulee eteen kysymys, mikä on sinun tarpeisiisi ja kotiisi paras pumppu. Markkinoilla on tarjolla kymmeniä eri merkkisiä ja erilaisia vesi-ilmalämpöpumppuja ja laitteiden sekä ominaisuuksien vertailu voi olla hankalaa.

Tärkeä asia onkin tietää, että laadukkaat vesi-ilmalämpöpumput eroavat toisistaan melko vähän. Markkinoilla on ainakin kymmenkunta laadukasta merkkiä, joiden mallistoista löytyy erikokoisten kotien tarpeisiin sopivia ilma-vesilämpöpumppuja.

Mikä on tärkeintä hankinnassa?

Kaikkein tärkeimmät asiat vesi-ilmalämpöpumpun hankinnassa ovat:

  1. mitoitus
  2. asennus

 

Oikealla vesi-ilmalämpöpumpun mitoituksella mahdollistetaan, että pumppu toimii optimaalisesti ja tuottaa mahdollisimman paljon tehoja ja säästöjä – jopa 50-60 % alennuksen vuosittaiseen lämmityslaskuun.

Asennuksessa kannattaa varmistaa, että toimittaja tuntee laitteet ja tekniikan. On usein fiksua hankkia laite ja asennus samasta paikasta. Ilma-vesilämpöpumpun asennus vaatii mm. sähkö-, putki- ja kylmäainetöitä ja -luvat. Asennuksessa on myös tärkeää, että pumpun ulkoyksiköiden sulamisvedet ohjataan oikein.

Hankinta on helpointa aloittaa kartoituksella, jossa selvitetään mm. kotisi energiantarve. Voit tilata maksuttoman energiakartoituksen helposti tästä linkistä. Kartoitus ei sido sinua mihinkään, mutta sen jälkeen tiedät, miten edetä energiaremontissa.

 

Lämpöpumpun sisäyksikön kytkentöjä

 

Lämpöpumpun mitoitus

Ilma-vesilämpöpumpun mitoitus on pumpun hankinnan tärkein vaihe. Mitoituksen laskennassa on lähtökohtana on mm. rakennuksen vuotuinen energiankulutus. Jotta pumpusta saadaan parhaat hyödyt irti, onkin tärkeää, että mitoituksessa käytetään todellisia ja toteutuneita lukuja.

Lämpöpumpun mitoituksen laskennassa lähtökohtana ovat:

  • rakennuksen vuotuinen energiankulutus
  • huipputehontarve kiinteistön lämmityksessä
  • huipputehontarve kiinteistön lämpimän käyttöveden tuottamisessa

 

Näiden arvojen perusteella voidaan määritellä millainen ja kuinka tehokas ilma-vesilämpöpumppu kohteeseen kannattaa hankkia.

Pientaloissa – kuten omakotitaloissa – ilma-vesilämpöpumppu mitoitetaan useasti kattamaan 100 % talon energiantarpeesta. Lämpöpumppu tarvitsee kuitenkin kovimmilla pakkasilla  varalämmön lähdettä, joka yleensä on sähkö.

Ilma-vesilämpöpumppua ei kannata kuitenkaan ylimitoittaa, sillä liian tehokas pumppu tuottaa lämmitysverkkoon liian kuumaa vettä, joka aiheuttaa ns. “pätkäkäyntiä”, kun pumppu tasaa huoneiston lämpötilaa pitämällä taukoa lämmityksessä. Tämän “pätkäkäynnin” seurauksena pumpun hyötysuhde ja saavutettavat hyödyt heikkenevät.

Ilma-vesilämpöpumpun mitoitusongelmat näkyvät pakkasella

Ilma-vesilämpöpumput siirtäävät ulkoilmasta saadun lämpöenergian kiinteistön vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään (patteri- tai lattialämmitys). Samalla se lämmittää kiinteistön käyttöveden.

Kovilla pakkasilla, kun lämpötila alkaa laskea alle 15 pakkasasteen, pumpun teho ei kuitenkaan riitä syöttämään vesikiertoiseen patterijärjestelmään tarpeeksi kuumaa vettä, jolloin tueksi tarvitaan varajärjestelmänä lisälämmitystä. Yleensä siitä huolehtii pumpun oma sähkövastus.

Tästä voi aiheutua ongelmia, mikäli mitoitusta ei ole tehty oikein tai asennusta asianmukaisesti. Yleisimmät pumppujen kanssa eteen tulleet ongelmat liittyvätkin laitteiston mitoitukseen, kun ilma-vesilämpöpumppu ei ole tuottanut järjestelmän toiminnan kannalta riittävän korkeaa menoveden lämpötilaa.

Kaikkein kylmimmillä keleillä ilma-vesilämpöpumppu sammuttaa itsensä. Tästä syystä pumpun sähkövastuksen tai varalämmönlähteen (puu, öljy tms.) on oltava teholtaan vähintään yhtä suuri kuin rakennuksen suurin lämmitys- ja käyttöveden keskimääräinen tehonkulutus.

Mikäli ilma-vesilämpöpumppu on teholtaan liian pieni kiinteistöön, voi sähkövastuksen rooli nousta vuoden aikana liian suureksi, jolloin haluttuja säästöjä ei synny.

Mitä ostajan on hyvä tietää mitoituksesta?

Koska ilma-vesilämpöpumpun mitoitus on pumpun hankinnan kriittisin vaihe, on tärkeää, että saneerauskohteeseen pumppua hankittaessa ostaja antaa mitoitusta varten aidot, oikeat ja toteutuneet kulutuslukemat.

Ei siis kannata kaunistella numeroita tai pyöristellä niitä ylös tai alaspäin. Virheelliset lukemat voivat vaikuttaa hyvinkin paljon pumpusta saataviin säästöihin.

Vanhoissa kiinteistöissä hankaluuksia voi aiheuttaa myös se, että lämmityksessä on eri lämmönlähteitä sekaisin: ilmalämpöpumppu, puu tms. Silloin vastaus voi löytyä esimerkiksi ajasta ennen ilmalämpöpumpun hankintaa. Asiasta kannattaa kuitenkin aina informoida ilma-vesilämpöpumpun toimittajaa, joka osaa ottaa asian huomioon mitoituksessa.

Uudiskohteessa mitoituksen apuna voidaan käyttää myös talon energiatodistusta. Energiatodistusta ei kuitenkaan kannata pitää absoluuttisena totuutena ja sen lisäksi kannattaa pyytää lämpöpumpputoimijan tekemä mitoitus.

Patteriverkoston kunto ja varsinkin sen lämmönluovutuskyky vaikuttavat myös mitoitukseen. Mitä parempi lämmönluovutuskyky patteriverkostolla on sitä viileämpää voi verkostoon ajettu menovesi olla. Ja mitä viileämpää menovettä verkostoon voidaan ajaa sitä tehokkaammin ja paremmalla hyötysuhteella ilma-vesilämpöpumppu toimii.

Muista nämä ilma-vesi-lämpöpumpun mitoituksessa

  • Varmista, että pumpun toimittaja tekee ja esittää AINA mitoituslaskelman
  • Ilma-vesilämpöpumppu kannattaa mitoittaa kattamaan 100 % kiinteistön huipputehontarpeesta
  • Voit pyytää mitoituslaskelman ja tarjotuksen usealta toimittajalta vertailua varten
  • Ilma-vesilämpöpumput tarvitsevat koville pakkasille aina varajärjestelmän – usein se on pumpun oma sähkövastus
  • Anna mitoitusta varten realistiset luvut kiinteistön energiankulutuksesta
  • Oikea mitoitus tuo parhaat säästöt ja pumppu maksaa itsensä nopeammin takaisin
  • Pyydä tietoa ja apua pumppujen toimittajalta – heidän tehtävänsä on opastaa oikean ratkaisun löytämisessä

 

Toimiiko ilma-vesilämpöpumppu pakkasella?

 

Vesi-ilmalämpöpumppujen yleisimmät ongelmat

Moni vesi-ilmalämpöpumppujen tyypillisimmistä ongelmista johtuu siitä, ettei järjestelmää ole mitoitettu oikein. Pohjana järjestelmän suunnittelussa on rakennuksen vuotuinen energiankulutus sekä huipputehon tarve niin lämmityksessä kuin lämpimän käyttöveden tuottamisessa.

Ongelmat voivat johtua myös virheellisestä asennuksesta. Ei olekaan mitään väliä, kuinka hyvän laitteen olet hankkinut, jos se on väärin mitoitettu tai asennettu – tällöin et saa vesi-ilmalämpöpumpullasi toivottuja säästöjä. Tämän vuoksi on usein fiksua hankkia pumppu ja asennus samasta paikasta. Näin varmistat, että asentajat tuntevat laitteen ja tekniikan. Et jää myöskään mahdollisissa vika- ja neuvontatapauksissa toimittajan ja asentajan vastuuerimielisyyksien uhriksi.

Alan ammattilaisilla on myös tietämystä juuri ilma-vesilämpöpumppujen erityispiirteistä ja ratkaisut niiden haasteisiin. Ei ole esimerkiksi aivan sama, miten pumppujen ulkoyksiköiden sulamisvedet ohjataan. Huonosti ohjatut sulamisvedet muuttavat pihan helposti luistinradaksi.

Pakkanen tuli, tehot meni?

Ilma-vesilämpöpumpulla saatava lämmitysenergia ja sen hyötysuhde pienenevät, kun lämpötila ulkona laskee. Ilma-vesilämpöpumppu antaa kovilla pakkasilla puolet vähemmän tehoja kuin plussakeleillä.

Eri pumpuissa on suuria laitekohtaisia energiatehokkuuseroja. Pumpuissa käytettävä teknologia kehittyy myös koko ajan. Avain hyviin tehoihin on oikein mitoitetttu järjestelmä, joka pohjautuu kiinteistön energiankulutukseen huipputehon tarpeeseen.

Käytä apunasi ammattilaista tekemään kiinteistöösi energiakartoitus ja laskemaan, minkä kokoinen järjestelmä olisi sinulle optimaalinen.

Varalämmitysjärjestelmä tarvitaan

Ensiksi todettakoon, että Suomessa lämmityskauden aikana on hyvin vähän sellaisia päiviä, kun ilma-vesilämpöpumppu ei riitä, ja tarvitaan varajärjestelmää. Ilma-vesilämpöpumpun hyötysuhde on parhaimmillaan, kun ulkolämpötila on suurinpiirtein +10 ja -10 asteen välillä. Suomessa valtaosa vuodesta, eli suurinpiirtein 60 %, on lämpötilaltaan tällaista säätä.

Ilma-vesilämpöpumppu tuottaa kuitenkin kaikkein vähiten energiaa silloin kun lämmitystarve on suurimmillaan, eli kaikkein kovimmilla pakkasilla.  Käytännössä ilma-vesilämpöpumppujen pakkasraja on noin 20 astetta, jonka vuoksi  järjestelmän rinnalla tarvitaan toista lämmönlähdettä, varajärjestelmää. Yleensä tähän käytetään ilma-vesilämpöpumpun omia sähkövastuksia.

Vältä ilma-vesilämpöpumpun tyypillisimmät ongelmat näin – lue vinkit!

  • Jokainen kiinteistö on erilainen ja sillä on omat tarpeet. Suunnittele ja mitoita ilmavesilämpöpumppu ja sen sijoittelu oikein juuri kiinteistösi tarpeisiin.
  • Suomen sääolot vaativat järjestelmän, joka toimii myös talvisäässä. Valittu ilmavesilämpöpumppu tulee olla sellainen, joka lämmittää myös pakkasilla.
  • Tutustu markkinoilla oleviin toimijoihin, laitteisiin ja maahantuojiin. Pyydä tarjous useammalta toimijalta.
  • Hanki laite ja asennus samalta toimijalta.
  • Ilma-vesilämpöjärjestelmän asennus vaatii LVIS-ammattilaisen ja on luvanvaraista toimintaa. Varmista, että valitsemasi toimittaja tarjoaa myös huoltopalvelua.
  • Ota selvää, miten toimittajasi on ratkaissut ilma-vesilämpöpumpuille ominaiset tekniset ratkaiusut, kuten sulatusvesien johtamisen, läpivientien toteutuksen ja kylmäaineputkien koteloinnin.
  • Varmista, että saat laitteen käyttöön myös kunnon opastuksen ja ohjeet. Kysy myös huoltoaikataulusta ja huolehdi laitteen huolloista, jotta se toimii oikein ja kestää pitkään, jopa 25-30 vuotta.

 

Oikein mitoitettu ja asennettu ilmavesilämpöpumppu voi säästää lämmityskuluissa jopa 50-60 % vuodessa. Ilmavesilämpöpumppu on mahdollista asentaa kaikkiin kiinteistöihin, joissa on vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä lattia- tai patterilämmitys.

 

VILP asennus

 

Miten lähteä liikkeelle vesi-ilmalämpöpumpun hankinnassa?

Tässä myös lyhyt vinkkilista, kuinka voit lähteä matkaan vesi-ilmalämpöpumpun hankinnassasi:

  1. Tutustu erilaisiin lämmitysvaihtoehtoihin, jotka voisivat sopia kotiisi: vesi-ilmalämpö, ilmalämpö, maalämpö
  2. Selvitä nykyisen järjestelmäsi kunto sekä vuotuinen kulutus
  3. Tilaa järjestelmän toimittajalta tarjous ja kartoitustapaaminen (usein sama asia), jossa ammattilainen laskee kotisi energiatarpeen, mitoituksen ja saatavat säästöt
  4. Pyydä tarjous useammalta toimijalta, jotta voit verrata ehdotettuja ratkaisuja ja tarjousten sisältöjä: olemassa olevan järjestelmän purku, öljyn kierrätys, avustusten hakeminen, asennuksen ja järjestelmän takuut yms.

 

Harkitsetko ilma-vesilämpöpumppua?

Energiaremontti on järkevää aloittaa maksuttomalla kartoituksella, jossa mm.

  1. Kartoitamme kiinteistösi perustiedot.
  2. Selvitämme toiveesi sekä tarpeesi.
  3. Laskemme kiinteistön energian tarpeen.
  4. Selvitämme paljonko energiaremontti laskee energiakustannuksiasi.
  5. Teemme parhaan ratkaisuehdotuksen ja saat hinnan remontille.
  6. Saat selkeät askelmerkit mahdolliseen remonttiin.

 

Ota yhteyttä tästä linkistä, niin tehdään kodillesi maksuton energiakartoitus. Autamme mielellämme lämpöpumpun hankinnassa!

Ilma-vesilämpöpumppu puulämmityksen rinnalle – vaivattomampaa lämmitystä

Ilma-vesilämpöpumpun voi hyvin asentaa puulämmityksen rinnalle esimerkiksi remontti- ja saneerauskohteissa. Puu on kotimainen ja edullinen energianlähde. Ilma-vesilämpöpumppu puolestaan on paitsi edullinen ja ekologinen, niin ennen kaikkea huoleton ja vaivaton puulämmitykseen verrattuna.

Yleistä puulämmityksestä

Puu on kotimainen ja edullinen energianlähde – varsinkin jos puita ja metsää riittää omasta takaa. Puun käyttö lämmityksessä ei aiheuta myöskään hiilidioksidi- tai rikkipäästöjä. Laitteiston säännöllisellä huollolla voidaan minimoida hiukkaspäästöt.

Puulämmitys on Suomessa myös yleinen tapa lämmittää kotia – Suomessa arviolta noin 30 % kodeista lämpenee puulla, lämpöpumpulla tai niiden yhdistelmällä.

Puulämmitys on kuitenkin melkoisen työläs lämmitysmuoto kodin lämmittäjälle. Puu vaatii paljon säilytystilaa ja ja kattilan käyttö ja huolto vaativat käsityötä ja osaamistakin.

Aktiivipuulämmittäjä lämmittää puukattilallaan vuoden ympäri: talvisin työtä tehdään päivittäin, kesällä kenties kerran viikossa. Puukattiloissa käytetään polttoaineina pilkkeitä, klapeja, halkoja, haketta tai pellettiä. Pelletti on puuta kalliimpaa, mutta sitä vastoin lämmittäminen sillä on helpompaa.

Puulämmitystä voidaan käyttää pääasiallisena lämmitysmuotona tai tukilämmitysmuotona esimerkiksi ilma-vesilämpöpumpun kaverina.

 

Ilma-vesilämpöpumppu puulämmityksen rinnalle

Miten ilma-vesilämpöpumppu ja puulämmitys toimivat rinnakkain?

Ilma-vesilämpöpumpun voi hyvin asentaa puulämmityksen rinnalle esimerkiksi remontti- ja saneerauskohteissa. Tämä on fiksu ratkaisu varsinkin, jos vanhassa lämmitysjärjestelmässä on vielä teknistä käyttöikää jäljellä.

Kun nämä kaksi lämmitysjärjestelmää toimivat rinnakkain, voidaan molemmista lämmitysmuodoista saada irti niiden parhaat ominaisuudet. Ilma-vesilämpöpumppu toimii kiinteistön pääasiallisena lämmityksenä ja puulämmitys varajärjestelmänä kovilla pakkasilla.

Lämmitysmuotojen hyödyt

Ilma-vesilämpöpumpun suurin etu asennettuna puulämmityksen rinnalle on sen helppous asukkaalle. Ilma-vesilämpöpumppu ei vaadi jatkuvaa huolenpitoa, vaan se tuottaa vaivattomasti, ekologisesti ja tehokkaasti lämmitysenergiaa kodin tarpeisiin.

Ilma-vesilämpöpumpun hyötysuhde on parhaimmillaan, kun ulkolämpötila on suurinpiirtein +10 ja -10 asteen välillä. Suomessa valtaosa vuodesta, eli suurinpiirtein 60 %, on lämpötilaltaan juuri tällaista säätä.

Puulämmitys puolestaan auttaa kiinteistön lämmityksessä kovilla pakkasilla, kun lämpöpumpun teho laskee. Tämä tapahtuu yleensä, kun asteet ulkona laskevat noin -15 asteeseen. Puulämmityksen käyttäminen rinnalla voi olla myös kustannustehokasta, varsinkin kun sitä vertaa kovien pakkasten aikana sähkölämmityksen ja pörssisähkön hintaan.

 

Ilma-vesilämpöpumppu puulämmityksen rinnalle – vaivattomampaa lämmitystä

Hinta – ilma-vesilämpöpumppu puulämmityksen rinnalle

Ilma-vesilämpöpumppu ottaa lämpöä ulkoilmasta ja siirtää sen talon vesikiertoiseen lämmitykseen. Sen etuna esimerkiksi maalämpöön verrattuna on edullisempi hinta – ilma-vesilämpöpumppua varten ei tarvitse mm. porata lämpökaivoja.

Kun ajatuksena on hankkia ilma-vesilämpöpumppu puulämmityksen rinnalle, hinta tietysti kiinnostaa kaikkia. Ilma-vesilämpöpumpun hinta asennettuna puulämmityksen rinnalle on suurinpiirtein 8 000–15 000 euroa. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi pumpun tehokkuus ja koko.

Jos haluat tietää lisää ilma-vesilämpöpumppujen hinnasta, lue artikkelimme: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilppi oikeasti maksaa?

Voit saada tukea ilma-vesilämpöpumpun hankintaan

Kannattaa myös muistaa, että energiarmonttiin on mahdollista saada tukea, kuten kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennys vuonna 2022 on 2250 €/hlö, jota voi saada 40 % työn osuudesta. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, eli molemmat puolisot voivat saada sitä erikseen.

Lue lisää eri tukimuodoista artikkelistamme: Kotitalousvähennys, Ely-tuki vai ARA-avustus – millaista tukea öljylämmityksestä luopumiseen ja energiaremonttiin?

 

Haluatko apua ilma-vesilämpöpumpun hankintaan?

Kiinnostuitko ilma-vesilämpöpumpun hankinnasta puulämmityksen rinnalle?

Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.

Paras ilma-vesilämpöpumppu sinun kotiisi? Huomioi nämä 10 asiaa!

Kuinka löytää juuri sinun kotiisi paras ilma-vesilämpöpumppu, kun markkinoilla on tarjolla kymmeniä eri merkkisiä ja erilaisia ilma-vesilämpöpumppuja? Ostajan saattaakin olla vaikea pysyä perillä eri laitteiden ominaisuuksista ja siitä, mikä olisi omaan kotiin paras ilma-vesilämpöpumppu.

Pumppujen teknisten ominaisuuksien viidakossa saattaa mennä pää helposti pyörälle, eivätkä ne lopulta kerro kovinkaan paljon siitä, miten pumppu toimii juuri sinun kotonasi. Totuus on, että laadukkaat ilma-vesilämpöpumput eroavat toisistaan melko vähän. Markkinoilla on ainakin kymmenkunta laadukasta merkkiä, joiden mallistoista löytyy erikokoisten kotien tarpeisiin sopivia ilma-vesilämpöpumppuja.

Laadukkaat ja parhaat ilma-vesilämpöpumput erottuvat heikommista malleista esimerkiksi pienemmällä vikaherkkyydellä, paremmalla toimintavarmuudella sekä elinkaarella ja tekniikalla. Me olemme Lämpöpartiossa yli 10 vuoden ja 5000 asennetun ilma-vesilämpöpumpun kokemuksella valikoineet mallistoomme seuraavat laatumerkit: Jäspi, Mitsubishi Heavy Industries, Daikin, Samsung ja Panasonic.

Etsinnässä paras-ilmavesilämpöpumppu – 10 huomioitavaa asiaa

Vaikka juuri koitimme väittää, että pumppujen tekniikkaa ei kannata aivan liikaa vertailla, niin listasimme 10 asiaa, jotka kannattaa huomioida ja pitää mielessä (mukana myös vähän sitä tekniikkaa).

Eli, kun etsinnässä on paras ilma-vesilämpöpumppu, ota huomioon nämä ja kysy niitä mahdolliselta ilma-vesilämpöpumpputoimittajaltasi:

  1. Takuu
    • Kesto ja sisältö – laatumerkeillä on minimissään 5 vuoden täystakuu
  2. Huolto
    • Tarjoaako asennuksesta vastaava yritys huoltoa paikkakunnallesi? Miten huollon tavoittaa ja kuinka nopeasti apua saa? 
  3. Kondenssiveden ohjaus
    • Ilma-vesilämpöpumpusta syntyy kondenssi- eli sulamisvettä. Miten asentava yritys on ratkaissut sen? Miten sulamisveden jäätyminen ratkaistaan?
  4. Laitteen valmistaja
    • Ilma-vesilämpöpumpu on pitkäaikainen investointi. Onko merkki sellainen, joka pystyy toimittamaan varaosia pumppuun vielä 10-15 vuoden kuluttua?
  5. Ulkoyksikön runko
    • Miten jämäkkä runko on ja onko se suunniteltu Suomen olosuhteisiin? Onko runko eristetty vai pelkkä pelti?
  6. Kompressori
    • Onko pumpussa inverter- vai on/off-kompressori? Moderneissa kotitalouksiin suunnitelluissa pumpuissa on yleensä inverter-kompressori, joka luovuttaa tehoja joustavasti tarpeen mukaan. Tämä säästää sekä energiaa että rahaa.
  7. Etähallinta ja -seuranta
    • Haluatko ohjata ja seurata ilma-vesilämpöpumppusi toimintaa myös etänä puhelimella?
  8. Sähkövastuksen teho pakkasilla
    • Ilma-vesilämpöpumppujen tehot laskevat kovissa pakkasissa, jolloin rinnalle tarvitaan varalämmitysjärjestelmä. Se on usein pumppuun integroitu sähkövastus. Sähkövastuksen tehon tulee riittää kattamaan talon huipputehontarve.
  9. Äänentaso
    • Nimellisteho ja korkein äänitaso. Huomioi myös ulkoyksikön sijoituspaikka – sillä voidaan vaikuttaa paljon ääneen.
  10. Pumpun teho
    • Siihen, miten tehokas ilma-vesilämpöpumppu on paras, vaikuttaa mm. kodin ikä, koko ja lämmönjakojärjestelmä (patteri- vai lattialämmitys).

 

Paras ilma-vesilämpöpumppu, mutta surkea lopputulos?

Vaikka valittu pumppu vaikuttaisi ylivoimaisesti markkinoiden parhaalta, voi hankinta mennä kuitenkin kahdessa asiassa totaalisesti mönkään. Kaksi tärkeintä asiaa ilma-vesilämpöpumpun hankinnassa ovat:

1. Ilma-vesilämpöpumpun mitoitus

Jokainen kiinteistö on erilainen ja lämmitystarpeet riippuvat niin kiinteistön teknisistä ominaisuuksista kuin sen käyttötavoista. Ennen hankintaa selvitä ammattilaisen kanssa kiinteistösi käyttötarpeet ja energiankulutus. Oikea mitoitus vaikuttaa muun muassa hyötysuhteeseen, kestävyyteen ja melutasoon. Oikea mitoitus on avain siihen, että pumpulla on mahdollisuus toimia optimaalisesti ja tuottaa mahdollisimman paljon tehoja ja säästöjä – jopa 50-60 % alennuksen vuosittaiseen lämmityslaskuun.

2. Ilma-vesilämpöpumpun asennus

Asiantuntevat ja kokeneet asentajat tuntevat laitteet ja tekniikan sekä asennukseen liittyvät haasteet. Usein onkin järkevää hankkia laite ja asennus samasta paikasta. Et jää myöskään mahdollisissa vika- ja neuvontatapauksissa toimittajan ja asentajan vastuuerimielisyyksien uhriksi.

Ilma-vesilämpöpumpun asennus vaatii mm. sähkö-, putki- ja kylmäainetöitä ja -luvat. Ei ole myöskään aivan sama, miten pumppujen ulkoyksiköiden sulamisvedet ohjataan. Huonosti ohjatut sulamisvedet muuttavat pihan helposti luistinradaksi.

Lisäksi on tärkeää, että ilma-vesilämpöpumppu säädetään toimimaan oikein. Usein oikeiden säätöjen löytämiseen voi mennä kuukausia, jopa ensimmäinen käyttövuosi. Tällöin pumpun todelliset säästöt realisoituvat vasta tulevina vuosina. Onkin tärkeää valita pitkäaikainen kumppani, joka huolehtii, että pumpun säädöistä ja huollosta huolehditaan myös pitkällä aikajänteellä.

Ja tietysti on tärkeää, että sekä ilma-vesipumpun ulko- että sisäyksikkö on asennettu ammattimaisesti, jotta sekä kotisi ulkopuoli että pannuhuone näyttävät hyvältä.

Tutustu myös ilma-vesilämpöpumppujen hintaan ja lue kirjoittamamme artikkeli: Ilma-vesilämpöpumpun hinta – mitä vilppi oikeasti maksaa?

 

Kaipaatko apua ilma-vesilämpöpumpun hankintaan?

Kiinnostuitko ilma-vesilämpöpumpun hankinnasta?

Ota yhteyttä, autamme mielellämme. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Pyydä maksuton kartoitus ja tarjouspyyntö alta.